Julkaistu Jätä kommentti

Pakohuone Turku Road Trip ja sen rakentaminen

Road Trip juoni ja pakohuoneen sijainti yhteen

Olimme siis päätyneet kauhuteemaan sen jälkeen kun olimme kuunnelleet ihmisten mielipidettä asiassa ja kuten aimmassa kirjoituksessa kerroimmekin, niin tämä oli meilläkin ollut yhtenä vaihtoehtona alkujaankin. Pakohuoneen sijainti on meidän toimipaikkamme kellarissa, joten tarinan tulee tukea tätä tapahtumapaikkana joten meidän tarvitsi vain linkittää road trip ja kellari yhteen. Ratkaisimme tämän rakentamalla juoneen epäonnisen road tripin josta sattumien kautta päädytään talon kellariin vangiksi (tarkemman juonen kuulet kun tulet pelaamaan kyseisen huoneen). Tämä ei siis ollut ongelma eikä mikään ja seuraavaksi sitten mietintään miten erottua perinteisistä pakohuoneista. Onko jotain mitä ei ole vielä käytetty, tai mitä on käytetty vai vähän?

Huoneen rakentaminen

Hyvin nopeasti saimme idean siitä, että pelaajat ovat joutuneet vangiksi ja tähän tulisi nyt siis keksiä jotain spesiaalia. Päätimmekin tehdä huoneesta hieman haastavamman jakamalla ryhmän osiin ja saada tätä kautta hieman lisää haastetta ja ”kauhuefektiä” kun joudutaan olemaan erillään toisista, eikä tiedetä mitä missäkin tapahtuu. Voidaankin sanoa että kommunikointi korostuu erittäin tärkeänä osana kyseisessä pakohuoneessa. Siispä rakentamisessa tuli ottaa huomioon se, että ryhmä jakaantuu osiin. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tämä oli varsin hyvä päätös ja saanut todella paljon kehuja asiakkailtamme. Perinteisesti aloimme pystyttämään väliseinät ja muut kiinteät kalusteet jotka löysivätkin paikkansa varsin helposti. Saimme samalla muutaman idean joilla saamme hieman lisää kauhua ja efektiä joita emme ole pakohuoneissa aiemmin tavanneet, siispä taas alkoi metsästäminen mistä saisimme juuri oikeanlaiset tavarat huoneeseemme. Ongelma oli varsinkin se, että tavarat eivät saa näyttää tuliteriltä, joten tämä aiheutti hieman odotettua enemmän ongelmia. Kuitenkin loppujen lopuksi saimme haalittu kaiken rekvisiitan yms. tavaran ja huoneen kalustus vaikutti valmiilta.

Huoneen viimeistely

Kun seinöt olivat saatu paikoilleen ja kalusteet hommattu oli aika tehdä pakohuoneen viimeistely. Nyt kun kyseessä kauhuteema ja tarkemmin sanottuna mielipuoliseen henkilöön liittyvä, niin rekvisiitta saa olla käytännössä hyvinkin normaalia tavaraa. Kuitenkin jotain sellaista millä voidaan saada aikaan jotain ei niin miellyttävää toista henkilöä kohden. Ja kuten kalusteissakin, niin näidenkin tulisi olla hieman vanhanaikaisia, eikä siis mitenkään uusien näköisiä. Siispä ahdistelimme kaikkia tuttuja tutkimaan autotallin, varaston jne. perukoilta sopivia tavaroita ja tätä kautta saimmekin kaiken tarvittavan ja jopa hieman ylimääräistäkin. Toki muutama tuote piti ostaa uutena ja tehdä niistä vanhoja tavalla tai toisella. Lisäksi huoneeseen piti saada hieman ”värikkyyttä” ja luonnollisesti punaisen värisenä. Tämäkin oli helppo järjestää ja saimmekin ”sotkettua” verellä ja samalla myös itsemmekin ja kuten arvaattekin niin tämä lähti hieman lapasesta ja ”verta” tuli käytettyä reilusti. Toisin sanoen verta ja suolenpätkiä emme säästelleet ja tällä tavoin saimme pakohuoneesta hieman inhottavamman paikan. Kaikkea emme tietenkään tässä halua paljastaa ja siksi kannattaakin tulla kokeilemaan pakohuoneemme ja katsoa mitä se sisällään pitää.

Onnistuiko kokonaisuus?

Kuten väliotsikko kysyy, niin vastaus on että mielestämme kyllä. Pelko on toki aina jokaisen kohdalla erilainen ja siksi täysin pelottavaa pakohuonetta on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta rakentaa. Kuitenkin saavutimme haluamamme tason ja saimme tehtyä taas muutamia muista pakohuoneista poikkeavia juttuja jotka antavat hieman erilaisen fiiliksen pelaamisen aikana. Tämän saman olemmekin saaneet kuulla asiakkaidemme suusta ja tämäkin tukee meidän fiilistä. Jos et vielä ole siis testannut Road Trippiä, niin nyt se kannattaa ehdottomasti tulla kokemaan, äläkä unohda testata myöskään Hitmania ja sen huikeita mysteerejä ja efektejä.

Julkaistu Jätä kommentti

Hitman on todettu onnistuneeksi, mitä seuraavaksi

Kohti toista pakohuonetta

Hitman pakohuone on avattu ja se on todettu kesän jälkeen toimivaksi. Emme tiedä kävikö tuuri, mutta alkuperäisestä juonesta ei tarvinnut muuttaa yhtään mitään ja huone oli käytännössä valmis heti alusta alkaen. Lisäksi palautteet olivat niin hyviä ettemme todellakaan osanneet odottaa tällaista vastaanottoa. Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme. Nyt tilanne oli siis se, että ensimmäinen pakohuone oli valmis ja toisen pakohuoneen suunnittelu tulisi vähitellen aloittaa. Ideat jotka meillä alunperinkin oli molempien huoneiden teemoiksi, olivat muuttuneet jo heti ensimmäisen huoneen kohdalla. Tämä siis tarkoitti sitä, että olimme täysin tyhjällä pöydällä teeman suhteen.

Uusi teema

Hetken pyöriteltyämme ideoita päissämme päätimme kysyä asiakkailtamme, että mikä olisi se teema joka kiinnostaisi eniten. Ennen tätä luonnollisesti kiistelimme kaikki keskenämme, että mikä olisi se seuraava teema jolla tulee uusi pakohuone Turkuun. Asiakkaiden suuri enemmistö oli sitä mieltä että kauhuteema on se mikä on se juttu. Tämä olikin ollut meidän yhtenä vaihtoehtona ja se sopi meille varsin hyvin, teema oli täten siis päätetty.

Kauhuhuoneen suunnittelu

Useat asiakkaat antoivat meille vielä tarkennuksena, että oikeasti K-18 pakohuone olisi todella kova juttu ja tämä herätti meissä suurta mielenkiintoa. Kuitenkin nopeasti päädyimme siihen tulokseen, että on vaikea määrittää mikä on K-18 Mixu Paatelainen pakohuone. Tämä jo siksi kun toisia ihmisiä pelottaa jo pimeä huone ja taas toisille ”veri ja suolenpätkät” ovat ne mitä pitää huoneessa vähintään olla, että se edes jotenkin tuntuu pelottavalta. Päädyimmekin siis tekemään kompromissin asiassa ja saamaan kauhua luotua niin, että se soveltuu kuitenkin kaikille ja tuomaan sinne erilaisia pelottavia elementtejä. Lisäksi päätimme jo alkumetreillä, että aaveita ja kummituksia emme laita, vaan kauhuteema rakentuu enemmänkin mielipuolisuuden varaan ja tällä tavoin voidaan pysyä enemmän realistisina kokonaisuuden suhteen.

Mielipuolinen Road Trip

Seuraava askel oli miettiä missä kaikki tapahtuu ja miksi. Tähän saimme nopeasti idean, että jos ennen kyseiseen tilaan joutumista on tapahtunut jotain yllättävää joka on mahdollistanut sen, että nyt on jouduttu pakohuoneeseen vangiksi. Hetken palloteltuamme eri ideoita keskenämme päädyimme siihen, että Road Trip on mennyt pieleen tahallaan aiheutetun kolarin takia ja tämän vuoksi olette päätyneet talon kellariin vangiksi. Ja se teidät sinne vanginnut henkilö, joka myös kolarin aiheutti, ei ole kovinkaan ystävällinen henkilö mukavilla ajatuksilla, vaan pikemminkin täynnä mielipuolista raivoa ulkopuolisia ihmisiä kohtaan. Nyt oli siis saatu teema ja juoni kasaan ja oli aika aloittaa itse huoneen rakennus tehtävineen kaikkineen.

Kaiken kaikkiaan Road Trip pakohuoneen suunnittelu juonen osalta oli hyvin hauskaa, sillä käytännössä mitään rajoituksia tehtävien suhteen ei ollut. Lähtökohtaisesti taistelimme keskenämme, kuka keksii mahdollisimman iljettävän tehtävän, kuitenkin hyvän maun rajoissa, joka voidaan toteuttaa jollain tapaa järkevästi. Mutta kerrotaan Road Tripin rakentamisesta seuraavalla kerralla tarkemmin. Jos et ole vielä käynyt testaamassa meidän Road Trippiä, niin nyt ihmeessä varaamaan Turun mielipuolisin pakohuone. Eikä toki kannata unohtaa agenttiteemaista Hitmania josta löytyy näyttävää efektiä teemaan sopien.

Julkaistu Jätä kommentti

Hitman pakohuone tarjouksessa 12.12. – 22.12. välisen ajan

Joulun lähestyessä on välillä hyvä hieman rauhoittua ja mikä olisikaan parempi tapa tehdä se, kuin hyvien kavereiden kanssa ratkaisten pakohuoneen arvoituksia. Nyt tarjoamme Hitman pakohuoneen 12.12. – 22.12. välisenä aikana hintaan 70 euroa. Kirjoita varausta tehdessäsi kampanjakoodiksi HITMAN70 saadaksesi kyseisen tarjouksen.

Julkaistu Jätä kommentti

Avajaisten jälkeiset ensimmäiset kuukaudet

Avajaisten jälkeiset ensimmäiset kuukaudet

Miten Hitman on otettu vastaan ja miten huone toimii?

Hitman pakohuone oli siis vihdoin valmis ja testiryhmät olivat käyneet huoneessamme antaen meille hyvää palautetta. Nyt oli siis aika avata varauskalenteri ja odottaa ensimmäisten maksavien asiakkaiden saapumista huoneellemme. Tarvitsee myöntää, että tässä kohtaa oli ehkä se suurin jännitys sillä vaikka palaute olikin testiryhmiltä ollut hyvää, niin mikä on sitten todellisuus kun ensimmäiset varsinaiset asiakkaat tulevat pakohuoneeseemme. Kuten varmaan muistatte, oli kesä 2018 todella kuuma ja tämä näkyi myös hitaasti lisääntyvässä asiakasmäärässä. Ja on toki täysin ymmärrettävää, että ilmojen ollessa kerrankin näin upeat, ei helposti tule mieleen mennä pelaamaan sisälle pakohuonetta. Kuitenkin saimme asiakkaita heti alusta alkaen ihan mukavasti, toki enemmänkin heitä olisi voinut olla, mutta syy tähän oli siis ihan tiedossa. Ja eipä se täysin meitäkään haitannut, sillä nyt saimme itsekin nauttia kauniista kesästä ulkona.

Asiakkaiden ensimmäiset palautteet

Kuitenkin alusta alkaen palaute oli tyrmäävää. Tyrmäävää siinä suhteessa, että saimme järjestäen pelkästään positiivista palautetta. Tämä oli jotain jota emme uskoneet saavamme, vaikka mielestämme olimmekin onnistuneet  Hitmanissa hyvin. Palautteet kuten: ”Yksi hienoimmista pakohuoneista missä olen käynyt” , ”Pakohuone jossa oli koko ajan tekemistä kaikille” , ”Huikean näyttävä tuo teidän xxxxx, se oli jotain mitä en osannut edes kuvitella” (pakko hieman sensuroida ettemme paljasta ihan kaikkea täällä) ”Todella hienosti toteutettu pakohuone, en malta odottaa seuraavaa huonettanne” ja monet muut kommentit olivat jotain mitä emme todellakaan olleet kuvitelleet saavamme. Emme pelkästään jo senkään takia, että olemme käyneet varsin monessa pakohuoneessa jotka ovat mielestämme olleet todella hienoja ja toimivia ja me kuitenkin olemme juuri tehneet ensimmäisen pakohuoneemme.

Minkälaiseksi pakohuoneeksi Hitman osoittautui

Hitman osoittautui myös siinä suhteessa varsin onnistuneeksi, että vaikeustaso on sopiva niin kokeneille pelaajille, kuin myös pelaajille jotka tulevat pelaamaan ensimmäistä kertaa. Tämän voimme todeta jo heti alussa, sillä huoneen ratkaisee hieman alle 20% ryhmistä ja yleensä peliaikaakin jää vain 1-3 minuuttia. Lisäksi ensimmäisen todella kovan tuloksen teki 6 herrasmiehen polttariporukka joista vain yksi oli käynyt ennen pakohuoneessa. Tehtävien osalta olimme myös onnistuneet. Tehtävät olivat riittävän vaikeita, mutta ei kuitenkaan liian vaikeita ja ne oli sijoitettu juoneen siten, että kaikille riittää tekemistä eikä tarvitse olla toimettomana ja katsoa kun yksi ryhmästä tekee tehtävää. Myös se kertoi onnistumisesta hyvin, että emme ole joutuneet muuttamaan juonta alkuperäisestä mitenkään, emmekä myöskään muuttamaan yhtään tehtävää missään vaiheessa. Oliko sitten aloittelijan tuuria vai mitä, mutta hyvä fiilis tästäkin on itselle jäänyt.

Kohti Road Trip:ia

Kaiken kaikkiaan kesä meni pakohuoneen osalta varsin hyvin ja vastaanotto oli parempaa kuin odotimmekaan, tästä iso kiitos kaikille asiakkaillemme. Saimme itse hyvin kokemusta Hitmanista ja teimme havaintoja mitä voisi seuraavaan pakohuoneeseen tehdä toisella tavalla. Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan uutta Road Trip pakohuonetta, sillä olemme tulleet siihen tulokseen että kyllä vielä uusi pakohuone Turkuun mahtuu. Ja mitä tulee Road Tripiin, niin siitä kerromme tarkemmin myöhemmin.

Lue myös

Road Tripin ennätysaika

Road Tripin ennätysaika Aiemmin kerroimme mikä on Hitmanin ennätysaika ja miten kyseisessä huoneessa yleisesti ryhmät menestyvät. Nyt on aika miettiä samaa Road Tripin osalta. Road

Lue koko juttu »

Ennätysaika Hitmanissa

Mikä on ennätysaikanne Hitmanissa? Kuten arvata saatattekin, niin lähes joka kerta asiakkaat kyselevät mikä on ennätysaika pakohuoneissamme ja miten monesti sieltä ylipäätään päästään ulos? Tähän

Lue koko juttu »

Varaa

Tule käymään
Escape room Pakene.fi
Linnankatu 22d 20100 Turku

Ota yhteyttä
050-5522250
info@pakene.fi

Avoinna
ke-to 16.30-22.00
pe 16.30-23.00
la-su 12.30-23.00

Julkaistu Jätä kommentti

Kenelle pakohuone sopii ja mitä se pelaajalta vaatii?

Kenelle pakohuone sopii ja mitä se pelaajalta vaatii?

Vaatiiko pakohuone erikoistaitoja?

Usein meiltä kysytään, että kenelle pakohuone sopii ja vaatiiko se jotain erikoistaitoja tai välineitä pelaajalta? Ja että, miten tiedämme mitä pitää tehdä ja mikä tulee ottaa muuten huomioon? Kuinka monta pelaajaa meitä voi olla ja mitä sitten jos emme pääsekään ulos ja millaisen varustuksen tarvitsen? Entä tarvitseeko pakohuonetta pelätä? Tässä ehkä karkeasti listattuna useimmin kysytyt kysymykset joihin nyt vastaamme parhaamme mukaan.

Kenelle pakohuone sopii?

Pakohuone on hauska tapa viettää aikaa kavereiden, perheen, työporukan, polttariryhmän jne. kanssa. Ei oikeastaan ole sellaista kenelle pakohuone ei soveltuisi. Ajatuksena kuitenkin on ratkaista erilaisia pulmia ja tehtäviä, ilman että joutuu käyttämään fyysistä voimaa. Myöskään mitään erikoistaitoja pakohuone ei vaadi. Tärkeää on myös kommunikointi ryhmänne kesken ja yhteistyökyky kokonaisuudessaan. Voidaankin sanoa, että koska pakohuone vaatii hyvää keskinäistä tiimipelaamista ja kommunikointia, niin esimerkiksi yritysten Tyky-päivät, virkistyspäivät, illanistujaiset yms. ovat hyviä ajankohtia varata pakohuone ja tulla porukalla pitämään hauskaa, sekä kasvattamaan tiimihenkeä. Sama pätee ihan samalla tavalla muihinkin ryhmiin, pääasia on kuitenkin se että kaikilla on hauskaa yhdessä eikä peliä oteta liian tosissaan. Jos pitää sanoa kenelle meidän pakohuoneet eivät sovi, niin teemojen perusteella aivan perheen pienimmille lapsille suunnattuja ne ei ehkä ole, mutta tästä voitte tarvittaessa kysyä meiltä lisää ja voimme keskustella paremmin aiheesta kertoen mikä on pakohuoneen teema ja mitä siellä esiintyy.

Mitä siellä tehdään?

Mitä pakohuoneessa sitten tehdään ja mitä tulee ottaa huomioon? Kuten jo mainitsimmekin, niin pakohuoneesta löytyy erilaisia tehtäviä ja pulmia joita teidän tulee ratkaista. Kyseiset tehtävät ja pulmat vaativat luovaa ajattelua, kommunikointia, yhteistyökykyä ja mahdollisesti myös hieman näppäryyttä. Fyysistä voimaa ei tarvita ja tämä onkin kiellettyä pakohuoneessa, sillä jos jokin tavara ei irtoa normaalilla voimalla niin sen ei kuulu irrota laisinkaan. Kaikki on siis ajateltua ja sijoitettu huoneeseen tarkoituksella. Jos ette pääse pelissä eteenpäin voitte pyytää vihjeitä jotka teille annamme ja täten pääsette taas pelissä eteenpäin. Myös jos näemme, että pelinne on jumiutunut paikoilleen, niin voimme antaa teille silloin vihjeen ja pääsette taas jatkamaan peliä. Mikäli taas teette jotain niin sanotusti kiellettyä annamme tästä varoitusäänen ja sen hetkinen tekeminen tulee lopettaa välittömästi. Olette siis valvonnan alla koko ajan ja apua saatte tarvittaessa, mitään paniikkia pakohuoneessa ei tarvitse täten ottaa.

Kuinka monta pelaajaa?

Pelaajia pakohuoneessa voi olla kerrallaan 2-6 henkilöä. Suuremmat määrät on hyvä jakaa pienempiin ryhmiin ja suorittaa pakohuoneet erikseen ja näin voitte hieman kilpailla mikä ryhmä oli nopein ratkaisemaan kaikki tehtävät. Peliaikaa teillä on 60 minuuttia käytössä ja tavoite on päästä tuossa ajassa ulos ratkaisten kaikki tehtävät. Mikäli käy kuitenkin niin, että ette pääse läpi 60 minuutissa niin peli päättyy ja tulemme päästämään teidät ulos. Tämä ei ole mitenkään poikkeavaa, sillä noin 20% ryhmistä pääsee pakohuoneesta ulos määräajassa. Tästä syystä myös vinkkien käytöllä on oleellinen osa pelin etenemisessä ja ei kannatakaan olla ottamatta vinkkejä, jos tuntuu että olette jumissa. Kun saavutte pelaamaan, niin myöskään mitään erikoista varustusta ei tarvitse ottaa mukaan. Normaali vaatetus riittää ja kaiken muun tarvittavan saatte meiltä, kun menette sisälle huoneeseen. Ennen peliä teille kerrotaan ohjeistus miten huoneessa tulee toimia, säännöt, mitä huoneessa on odotettavissa ja pelin juoni. Tämän jälkeen olette valmiita pelaamaan. Tärkeää on se, että olette ajoissa paikalla, mielellään noin 10-15 minuuttia ennen vuoron alkua. Tällöin voimme varmistaa, että pysymme aikataulussa myös seuraavien pelaajien kohdalla. Kiteytettynä tämä lyhyesti: Ole paikalla ajoissa ja pukeudu aivan normaalisti. Kommunikoi ryhmäsi kanssa kaikesta mitä löydät ja havainnoit huoneessa ja tee yhteistyötä. Tarkastele huonetta ja ratkaise pulmat ja huomaa ettei kaikki ole kuten ensi näkemältä voisi olettaa, fyysistä voimaa et tarvitse. Pyydä tarvittaessa vinkkejä jos tuntuu, että peli on jumiutunut. Kuuntele ohjeistus tarkasti ennen peliä ja tarvittaessa kysy lisää jos mieleesi tulee kysymyksiä. Mitään pelottavaa pakohuoneissa ei yleisesti ole. Onkin siis ihan turha pelätä pakohuonetta millään tavalla ensimmäisellä kerralla. Väitämmekin että kun tulet ensimmäisen kerran kokeilemaan pelaamista, niin jäät pelaamiseen koukkuun ja haluat pelata aina vain lisää pakohuoneita. Seuraavalla blogissa kuulet miten Hitman pakohuone Turku otettiin vastaan ja miten ensimmäiset kuukaudet menivät avajaisten jälkeen.

Lue myös

Road Tripin ennätysaika

Road Tripin ennätysaika Aiemmin kerroimme mikä on Hitmanin ennätysaika ja miten kyseisessä huoneessa yleisesti ryhmät menestyvät. Nyt on aika miettiä samaa Road Tripin osalta. Road

Lue koko juttu »

Ennätysaika Hitmanissa

Mikä on ennätysaikanne Hitmanissa? Kuten arvata saatattekin, niin lähes joka kerta asiakkaat kyselevät mikä on ennätysaika pakohuoneissamme ja miten monesti sieltä ylipäätään päästään ulos? Tähän

Lue koko juttu »

Varaa

Tule käymään
Escape room Pakene.fi
Linnankatu 22d 20100 Turku

Ota yhteyttä
050-5522250
info@pakene.fi

Avoinna
ke-to 16.30-22.00
pe 16.30-23.00
la-su 12.30-23.00

Julkaistu Jätä kommentti

Miten rakennettiin Hitman -pakohuone?

Miten rakennettiin Hitman -pakohuone?

Miten rakennettiin Hitman pakohuone Turku ja mistä ideat tehtäviin?

Kun olimme saaneet toimitilat vuokrattua ja suoritettua tarvittavat mittaukset yms. katselmuksen tiloissa, sekä olimme päätyneet valitsemaamme Hitman teemaan (joka ei siis liity pelisarjaan millään tavalla) oli vuorossa valmiiksi jo mietittyjen tehtävien sijoittelu pakohuoneen aikajanalle ja mietittävä loput tehtävät / pulmat näiden olemassa olevien lisäksi. Kuten aiemmassa blogissa kerroimmekin, että tämä vaikutti helpolta mutta sitä se ei tosiaan ollut. Lisäksi monet jo valmiina pidetyt ideat oli jätetty taka-alalle, koska niitä ei vaan saatu sopimaan teemaan.

Pakohuoneen teeman valinta ja tehtävien soveltaminen

Kyseessä nyt kuitenkin oli agenttiteema ja tätä emme lähteneet enää muuttamaan toiseksi. Tehtävissä olisi osittain yhtenä aiemmin mietityn bunkkeriin sijoittuvan teeman mukaisia tehtäviä, mutta kaikkia ei tietenkään voitu hyödyntää, osittain soveltaa kylläkin. Lisäksi oli joitain, voisiko sanoa yleisiä tehtäviä, joita voimme helposti soveltaa mihin teemaan tahansa. Alku oli siis lupaava ja saimmekin hyvin nopeasti noin puolet tehtävistä ja pulmista kirjattua paperille. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin tässä kohtaa aloimme miettiä miten nämä tehtävät toimivat todellisuudessa ja mitä tarvitsemme niitä varten. Lopputulos tässä kohtaa oli se, että muutama jo päätetyistä tehtävistä putosi pois mahdottomuuden takia ja muutamaa jouduttiin soveltamaan vielä lisää.

Halusimme tehdä pakohuoneesta sellaisen, että se soveltuu niin aloittelijalla kuin myös sellaisille ketkä ovat käyneet useissa pakohuoneissa. Tehtävät mitä pakohuoneeseen halusimme, piti olla monipuolisia: etsimistä, pulmia, tehtäviä, havainnointia jne. Pakohuoneen tulisi olla mielestämme sellainen, että useita tehtäviä voidaan suorittaa samanaikaisesti, kun taas toisena hetkenä edetään kuin juna ja tehtäviä onkin vain yksi mitä koko ryhmä joutuu ratkomaan.

Rekvisiitan hankinta

Tässä kohtaa siis aloimme myös haalimaan tarvittavaa rekvisiittaa ja tehtäviin tarvittavia tavaroita, mistä olikin todella huomattava apu suunnittelussa. Ideat sinkoilivat meidän kaikkien kesken ja kun joku kertoi ideastaan, mutta samalla totesi ettei tämä kyllä sovi, niin joku toinen taas keksi siihen samalla hetkellä jalostetun idean ja näin saimme taas tehtävän valmiiksi. Tämä toistui useammankin kerran ja tästä tuli huikea fiilis, kun yhdestä ideasta oli se sitten keskeneräinen tai omasta mielestä huono, sai joku toinen hetkessä toimivan idean. Oman lukunsa Hitman pakohuoneeseen toi se, että halusimme jotain näyttävää, jotain mitä ei ole kellään muulla Turun Teemu Tainio pakohuoneissa eikä tietääksemme koko Suomessa. Tätä varten metsästimme erilaisia efektejä yms. netistä useammasta eri paikasta. Lopulta päädyimme toimittajaa jolta saimme kaiken tarvitsemamme ja vielä räätälöitynä meille sopiviksi. Toki osa heidän tuotteista sopi meille jo suoraan ja tämä oli itse tavaroiden toimituksen kannalta hyvä asia.

Videon kuvaus

Tämänkin jälkeen oli tehtävien osalta hieman vajausta, joten päätimme kokeilla tehdä videon pelin alkuun ja muutenkin kirjoittaa lyhyen juonen nettisivuille Hitmanista. Tämä jotenkin avasi silmämme lopullisesti ja tehtäviä alkoi tulla solkenaan. Esimerkiksi kuten huoneen esittely kertoo ”eri valtioiden johtavia henkilöitä on eliminoitu ja tärkeitä asiakirjoja kadonnut…” niin tällöin voimme hyödyntää kaikkea mikä liittyy mm. maantieteellisiin asioihin ja äkkiä olimmekin saaneet kaksi tehtävää valmiiksi pelkästään tämän avulla. Ja tätä kautta vähitellen kaikki tehtävät alkoivat olla kasassa.

Pakohuoneen rakentaminen

Tämän jälkeen vuorossa oli rakentaminen. Jo valmiiksi tehty suunnitelma tehtävineen auttoi tässä todella paljon ja käytännössä vain rakensimme tarvittavat väliseinät toimitilaamme. Tasoitteet, maalaukset, tapetoinnit yms. sujuivat täsmällisesti kuin Neuvostoliiton punakone aikoinaan pyörittäessään peliä jääkiekkokaukalossa. Tämä vaihe oli varsin nopea ja sen jälkeen toimmekin kaiken rekvisiitan, sekä efektit paikoilleen. Itse tavaroiden laittaminen paikoilleen tehtävineen oli loppujen lopuksi varsin nopea prosessi ja tässä meni huomattavan paljon vähemmän aikaa kuin seinien rakentamisessa ja niiden pinnoittamisessa. Puhumattakaan siitä miten tehtäviä mietittiin ja rakennettiin kaikkea paperille.

Kun kaikki oli valmista, niin olimme mielestämme onnistuneet hyvin ja varsinkin pakohuoneessa oleva….. jätetäänpä tämä kertomatta mikä oli meidän mielestä se hienoin ja onnistunein asia, sen voit tulla katsomaan itse. Mutta kuitenkin olimme siis tyytyväisiä lopputulokseen kokonnaisuudessaan ja ensimmäiset kokeiluryhmät jota meillä kävi antoivat pelkkää positiivista palautetta. Varsinkin kun kyseiset ryhmät olivat eritasoisia pakohuonekävijöitä ja meille entuudestaan tuntemattomia henkilöitä, niin tämä toi meille ison onnistumisen fiiliksen ja voimme vähitellen alkaa miettimään seuraavaa pakohuonetta. Nyt kuitenkin hieman erilaisella lähestymisellä kuin ensimmäistä.

Kaiken kaikkiaan totesimme tässä kohtaa, tästä on hyvä jatkaa ja voimme olla ylpeitä siitä että meillä on Hitman pakohuone Turku. Voimme siis huoletta avata varauskalenterin ja mainostaa ensimmäistä pakohuonettamme. Mitä palautetta olemme saaneet kesän aikana Hitmanista ja mikä tilanne on uuden pakohuoneen kanssa, niin tästä kerromme lisää myöhemmin.

Lue myös

Road Tripin ennätysaika

Road Tripin ennätysaika Aiemmin kerroimme mikä on Hitmanin ennätysaika ja miten kyseisessä huoneessa yleisesti ryhmät menestyvät. Nyt on aika miettiä samaa Road Tripin osalta. Road

Lue koko juttu »

Ennätysaika Hitmanissa

Mikä on ennätysaikanne Hitmanissa? Kuten arvata saatattekin, niin lähes joka kerta asiakkaat kyselevät mikä on ennätysaika pakohuoneissamme ja miten monesti sieltä ylipäätään päästään ulos? Tähän

Lue koko juttu »

Varaa

Tule käymään
Escape room Pakene.fi
Linnankatu 22d 20100 Turku

Ota yhteyttä
050-5522250
info@pakene.fi

Avoinna
ke-to 16.30-22.00
pe 16.30-23.00
la-su 12.30-23.00

Julkaistu Jätä kommentti

Teitkö varauksen 31.10 – 7.11 ?

Varauskalenterissamme on ollut vikatilanne. Kaikki varaukset jotka on tehty aikavälillä 31.10 – 7.11. eivät ole kirjautuneet järjestelmiimme. Mikäli varauksesi on tehty kyseisellä aikavälillä, niin olethan vielä erikseen yhteydessä meihin jotta voimme tarkistaa varauksen tilanteen. Pahoittelut aiheutuneesta vaivasta.

Julkaistu Jätä kommentti

Uusi pakohuone Turkuun

Uusi pakohuone Turkuun

Mistä ajatus uuteen pakohuoneen ja miten aloitimme suunnittelun?

Olimme jo noin vuoden ajan pohtineet keskenämme, että pitäisikö lähteä tekemään uusi pakohuone Turkuun. Ajatus kuitenkin aina vain jäi toteuttamatta, kun aikaa ei tuntunut riittävän tai sitten vain omaa laiskuuttamme. Kuitenkin maaliskuussa lopussa 2018 pohdimme asiaa hieman tarkemmin ja nyt päädyimme siihen tulokseen, että ehkä tämän jo pitkään mielissämme hautoneen suunnitelman voisi lähteä toteuttamaan. Ajatuksena oli heti alussa tehdä jotain hieman erilaista ja näyttävää, mihin emme ole itse törmänneet muissa pakohuoneissa joissa olemme käyneet, niin Turussa kuin muuallakaan Suomessa.

Tämän päätöksen jälkeen asiat lähtivätkin etenemään vauhdilla, sillä jo huhtikuun alussa istuimme keskenämme alas ja ensimmäisen huoneen suunnittelu pääsi alkamaan. Ensimmäinen päätös oli se, että teemme pakohuoneen itse emmekä osta sitä mistään valmiina. Tällöin voimme tarjota pelikokemuksen jota ei muualla ole tarjolla ja saamme päästää myös omat ajatuksemme valloilleen. Toki tunnistimme myös sen riskin, että meillä on suuri mahdollisuus epäonnistua ja lopputuloksesta tulee täysi floppi (näin ei onneksi käynyt, mutta palataan tähän myöhemmin).

Toimipaikka vaikutti teemaan

Ensimmäisenä oli vuorossa suunnitella pakohuoneeseen sopiva teema ja alkuun tämä vaihtuikin useaan otteeseen, kun mielestämme keksimme aina vaan paremman idean. Kuitenkin nopeasti meille tuli mieleen, että toimipaikalla on suuri vaikutus siihen mikä teema on ja siksi aloitimmekin samalla metsästämään meille sopivaa toimipaikkaa. Toimipaikan tuli olla lähellä keskustaa, mutta kuitenkin myös sellaisessa sijainnissa, että siihen pääsee helposti autolla. Tämä tuntuikin olevan huomattavan paljon vaikeampaa, kuin itse pakohuoneen suunnittelu. Kuitenkin muutaman viikon rankan etsimisen jälkeen löysimme loistavat tilat Linnankatu 22 osoitteessa ja paikkaan tutustumisen jälkeen teimme tarjouksen vuokrasopimuksesta, joka hyväksyttiin liikehuoneiston omistajan puolelta nopeasti. Tästä iso kiitos heille.

Pakohuoneen valmis idea lensi ”roskiin”

Nyt oli toimipaikka vuokrattu ja suunnittelu voi siis jatkua, kun tiesimme minkälaiset tilat meillä on käytössä ja miten pystymme pakohuoneemme sinne toteuttamaan. Selvää oli, että voimme tehdä kyseiseen toimitilaan kaksi pakohuonetta ja tämä oli meidän minimivaatimus alkujaankin. Tässä kohtaa palasimme suunnittelemaan ensimmäistä huonetta ja jo käytännössä valmis idea lensi ”roskiin”, kun toimitila oli selvinnyt ja olimme mitanneet tilan johon saamme ensimmäisen huoneen tehtyä. Kuitenkin osa tehtävistä oli sellaisia joita voimme jalostamalla käyttää myös ensimmäisessä huoneessa ja loput ideat jätimme hautomaan mahdollista jatkokäyttöä varten toisissa huoneissa.

Tässä kohtaa meillä oli toimitila, vihdoin valittu teema (keskinäisen kädenväännön jälkeen päädyimme lopulta valitsemaan ensimmäisen pakohuoneeseen agenttiteemaisen Hitmanin, jolla kuitenkaan ei ole mitään tekemistä kyseisen pelisarjan kanssa) ja kasa ideoita jotka pitää enää valjastaa toimivaksi toteutukseksi. Kuulostaa helpolta, mutta voimme kertoa että sitä se ei ollut. Tilanne kuitenkin oli se, että meillä on toimitila vuokrattuna ja idea valmiina, eli enää emme voi perääntyä ja nyt pitää toteuttaa se ajattelemamme erilainen ja näyttävä pakohuone. Se miten Hitman pakohuone syntyi, niin tästä voimme kertoa sitten erikseen tarkemmin.

Lue myös

Road Tripin ennätysaika

Road Tripin ennätysaika Aiemmin kerroimme mikä on Hitmanin ennätysaika ja miten kyseisessä huoneessa yleisesti ryhmät menestyvät. Nyt on aika miettiä samaa Road Tripin osalta. Road

Lue koko juttu »

Ennätysaika Hitmanissa

Mikä on ennätysaikanne Hitmanissa? Kuten arvata saatattekin, niin lähes joka kerta asiakkaat kyselevät mikä on ennätysaika pakohuoneissamme ja miten monesti sieltä ylipäätään päästään ulos? Tähän

Lue koko juttu »

Varaa

Tule käymään
Escape room Pakene.fi
Linnankatu 22d 20100 Turku

Ota yhteyttä
050-5522250
info@pakene.fi

Avoinna
ke-to 16.30-22.00
pe 16.30-23.00
la-su 12.30-23.00