fbpx

Kysymyksiä pakohuoneistamme

Uusia kysymyksiä pakohuoneista

Olemme taas saaneet vastata useampiin kysymyksiin liittyen pakohuoneisiimme ja yleisestikin pakohuonesiin liittyviä kysymyksiä, joten on ehkä hyvä kerrata taas muutamia perusasioita.
Yleisellä tasolla pakohuoneita varatessa on varauksen yhteydessä ilmoitettu kuinka monta pelaajaa on kerralla mahdollista tulla pelaamaan. Tämä on toki vain suuntaa antava arvio, mutta yleisesti tämä on kuitenkin se mikä myös pitää paikkaansa. Jos on ilmoitettu maksimimääräksi esimerkiksi 6 pelaajaa, niin huoneessa ei välttämättä ole tehtäviä riittävästi suuremmalle määrälle kerralla. Tarkoittaen tässä kohtaa sitä, että vaikka tehtäviä on yleensä reilusti, niin samanaikaisia tehtäviä ei kuitenkaan ole aina useita ja tämän takia on varsin turhauttaa pelata isommalla joukolla kun osa vain tekee tehtäviä ja muut seuraavat vieressä. Toinen syy rajoitettuun pelaajamäärään voi olla itse huoneen fyysinen koko ja tämän takia pelaajia ei voida ottaa enempää. Me olemme tehneet molempien huoneiden kanssa muutamia poikkeusia ja ottaneet myös suurempia määriä pelaajia kerralla pelaamaan. Toki täytyy todeta että Hitmanin kohdalla emme tätä suosittele, kun taas Road Tripissa on jopa ihan OK olla yksi tai jopa kaksi pelaajaan enemmän riippuen toki kokemusmäärästä.

Myös usein kysytään pakohuoneen soveltuvuutta lapsille. Tähänkään ei ehkä ole suoraa oikeaa vastausta, mutta meidän tapauksessa voidaan todeta Hitmanin soveltuvan myös nuoremmille pelaajille. Kuitenkin toivottavaa olisi, että joukossa olisi yksi aikuinen pelaamassa ja auttamassa kaikkein vaikeimpien tehtävien kanssa. Road Trip jo kauhuteemansa takia ei ehkä sovellu kaikkein nuoremmille pelaajille ja lisäksi kyseinen huone on muutenkin varsin vaikea ja ei täten ole se kaikkein parhain vaihtoehto.

En ole koskaan ollut ennen pakohuoneessa, voinko siltä päästä sieltä ulos? Kyllä voit! Pakohuoneessa tehtävät ovat yleisesti arvoituksia, pulmia ja näppäryyttä vaativia. Sinun ei tarvitse tehdä fyysisisä suorituksia, nostaa painavia esineitä, kiipeillä yms. vastaavaa vaan tarvitset loogista ajattelua, päättelykyky ja ratkaisukeskeisyyttä, niin olet jo silloin vahvoilla. Myös kommunikointi muiden pelaajien kanssa on tärkeää ja tietoa ja omia havainnointeja ei kannatakaan jättää kertomatta muille. Tiimityö on siis voimaa. Lisäksi jos pelinne ei etene, niin voitte aina pyytää pelinvetäjältä vinkkejä päästäksenne pelissä eteenpäin. Vinkkejä ei kannatakaan hävetä, sillä jos olet ensikertalainen niin kaikkia pelin niksejä ei voi millään olla jo hallussa ja siksi onkin hyvä pyytää mieluummin vinkkejä, kuin jäädä jumittamaan liian pitkäksi aikaa. Vinkeistä ette myöskään saa mitään rangaistusta, joten voitte pyytää niitä aivan huoletta.

Yleisellä tasolla toivomuksena voidaan sanoa se, että ole paikalla noin 10-15 minuuttia ennen pelin alkua jotta itse peli saadaan ajoissa käyntiin. Tällöin huomioitte myös teidän jälkeen pelaamaan tulevat, että hekin pääsevät aloittamaan ajoissa. Myöskään liian aikaisin ei kannata tulla paikalle, sillä tällöin taas aiemmat pelit ovat käynnissä ja ulko-ovi on usein lukossa tämän takia. Ole myös tarkkana ennen peliä läpikäytävässä ohjeistuksessa ja kysy rohkeasti jos sinulle tulee mieleen jotain kysymyksiä.

Kyse on kuitenkin loppupeleissä pelistä, niin älä ota sitä liian vakavasti.

Lue myös

Road Tripin ennätysaika

Road Tripin ennätysaika Aiemmin kerroimme mikä on Hitmanin ennätysaika ja miten kyseisessä huoneessa yleisesti ryhmät menestyvät. Nyt on aika miettiä samaa Road Tripin osalta. Road

Lue koko juttu »

Ennätysaika Hitmanissa

Mikä on ennätysaikanne Hitmanissa? Kuten arvata saatattekin, niin lähes joka kerta asiakkaat kyselevät mikä on ennätysaika pakohuoneissamme ja miten monesti sieltä ylipäätään päästään ulos? Tähän

Lue koko juttu »

Varaa

Tule käymään
Escape room Pakene.fi
Linnankatu 22d 20100 Turku

Ota yhteyttä
050-5522250
info@pakene.fi

Avoinna
ke-to 16.30-22.00
pe 16.30-23.00
la-su 12.30-23.00

Shopping cart0
There are no products in the cart!
Continue shopping
0